torstai 12. helmikuuta 2015

Ihanimmat ihanuudet käytössä, vol 2

Pitkästä aikaa kuvapostaus!

Olen vähän unohtanut koota näitä ihanimpia ihanuuksia vaatteiden saralta omiksi postauksikseen. Jotain ihanuuksiahan noissa blogin täytteenä muuten olleissa kuvissa näkyy, mutta vaatteet eivät kuitenkaan niissä ole pääosassa.

Viimeisin (ja se ensimmäinen vauvan kera) vaate-esittely näkyy olleen heinäkuun alussa, joten selailin tässä läpi kuvia niiltä päiviltä saakka. Huimasti on muuten pikkuneiti kasvanut! :)

Tässä nyt niitä ihanimpia vaatteita heinäkuun alusta lokakuun loppuun, eli 2,5 kk iästä puolen vuoden ikään - ja jopa suurinpiirtein aikajärjestyksessä. :)

Ihana leppisyökkäri, muistaakseni koossa 56 - oli meillä käytössä tosi paljon. :)
Leppisyökkärin ihanat jalkaterät. 
Ei välttämättä ihanista ihanin, mutta pakko oli laittaa tääkin, kun tuli selaillessa vastaan. Bisnesneiti lukee päivän uutisia kauluspaidassaan. :)
Vähän poikamaiset, mutta vaaleanpunaisen paidan kanssa nääkin lappuhaalarit näytti ihan kivoilta. 
Kuva ei oo paras, mutta tää body oli tuolloin yksi lemppareista. 
Samoin tää ihanan ohut mekko oli omiaan kesähelteille. 
Kuva huono, body ihana. Mummilassa nukkumassa päikkäreitä. :)
Lähdössä hakemaan postia laatikosta elokuun lopussa. Tuo takki ei ehtinyt montaa kertaa päälle, mutta ihana se oli silti. :)
Sama paikka, eri päivä. :) Tää body oli yksi kestosuosikki, joka kestikin käytössä nelisen kuukautta. Ostaisin uuden samanmoisen, jos vaan löytäisn! :) 
Ja taas yksi lempparibody. Jotenkin tuntuu, että loppuvuodesta vaatetus oli aina body+housut. :)
Mun työpaikalla käytiin hengailemassa ihanien kultaisten farkkujen kera. Kuva on huono, mutten löytänyt näistä parempaakaan; pitäisi selkeesti kuvata (vielä) enemmän pikkuneitiä. Tosin nää farkut ei kovin monesti ehtinyt jalkaan, vaikka ihanat olivatkin. 
Seeprayökkäri lokakuun alussa ekoja kertoja päälle ja mahtuu vieläkin; just oli viime yönäkin neidillä yöasuna! Tää on kyl ehdoton lemppariyökkäri! :)
Ehkä neidin persoonallisin mekko. :) Näytti valtavalta, kun ostin tämän silloin kun neiti oli vielä massussa, mutta alle puolivuotiaalle alkoi olla jo pieni. :)
Tähän asukokonaisuuteen kuului vielä yhteensopiva huppari, mutta se ei tainnut ehtiä meillä kertaakaan päälle. Oli sopivan kokoinen silloin, kun Meea ei vielä osannut istua ilman tukea ja pääsääntöisesti makoili selällään, niin oli se hupparin huppu vähän hankala. 
Ja vielä yksi lempparibody, jonka sain kaverilta. Vaikka on poikaväreissä, niin kuosi on aika tyttömäinen. :)

Seuraavaa postausta varten saa taas selailla kuvakansioita; luvassa siis seuraavaksi reilun puolivuotiaan vaatevarastoa. :) Ehkä mä ennen 1vee synttäreitä saan tämänkin postaussarjan ajantasalle. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!