perjantai 13. helmikuuta 2015

Lastenhuonetta sisustamassa

Tarkoituksena olisi saada Meea nukkumaan omaan huoneeseensa ennen 1-vuotissynttäreitä. Nukkumisen puolesta tämä ei varmaan tuota ongelmia, koska neiti nukkuu pääsääntöisesti 10-12 tunnin öitä ilman yöheräämisiä.

Enemmänkin tässä tulee kiire sen kanssa, että ehdin suunnitella, mitä kaikkea pikkuneidin huoneeseen tulee! Toki osan voi ostaa jälkikäteen (ja näin varmaan tehdäänkin), mutta haluaisin huoneen kuitenkin olevan suhtkoht kunnossa neidin sinne muuttaessa.

Huone nyt


Huone toimii nykyisellään vierashuoneena, tosin vuodesohva siirrettiin jo loppuvuodesta tätä silmällä pitäen toiseen huoneeseen. Eli käytännössä Meean tuleva huone on tällä hetkellä vaan huone; siellä on senkki, kaapisto, nojatuoli, sähköpiano ja lehtikori. Lisäksi se toimii rattaiden ja turvakaukalon säilytyspaikkana. 

Vanhoista huonekaluista nojatuoli on ainoa, mikä huoneeseen tulee jäämään. Se onkin tämän sisustussuunnitelman murheenkryyni. Ei siis sillä, ihan mieluusti sen nojatuolin huoneeseen sijoitan - siinä on ihan mukava istuskella ennen yöunia rauhoittumassa Meean kanssa. Tuoli vaan olisi jotenkin fiksusti sijoitettava ikkunan ääreen, jottei koiramme täysin loukkaannu. Huone kun on nykyisin eniten Arttu-hauvan käytössä; siellä pikkuherra istuu päivät pitkät nojatuolilla ja tarkkailee ikkunasta ohikulkijoita. Tarkkailupaikka toiseen suuntaan on myös olohuoneen sohvalta, mutta tälle puolelle taloa Meean huone on ainoa, josta Arttu jatkossakaan voi ulos nähdä.

Joten nojatuoli on must-juttu. Sitä lukuunottamatta huone laitetaan täysin uuteen uskoon. 

Olemassa olevat kalusteet


Huoneeseen luonnollisesti sijoitetaan Meean pinnasänky. Valkoinen Brio Two, joka on palvellut hyvin.

Sänky ja sängyn omistaja. 

Tällä hetkellä Meean vaatteet ovat meidän makuuhuoneessa valkoisessa lipastossa, joka muuttaa myös Meean huoneeseen. Mikäli hyvää vaatekaappia ei vielä löydy, saa lipasto toimia vaatesäilytyksessä jatkossakin. Ihan hyvin se on siinä palvellut; vaatetta vaan tuntuu olevan niin paljon, että laatikot jo nyt pursuilevat liitoksistaan. :)

Myös pari lelulaatikkoa löytyy jo ja ne varmaan löytävät paikkansa huoneesta.

Lelulaatikon tyhjennyshommissa. 


Uusia kalusteita


Uusista kalusteista aika lailla lukkoon lyöty on Ikean Kallax-hylly, joka tulee leluhyllyksi.

Ikean Kallax - luonnollisesti valkoisena. 


Siihen voisi hankkia muutaman upotettavan kaapin ja laatikoston, ehkä kaksi kumpaakin. Niitähän voi sitten tarvittaessa hankkia myöhemminkin lisää.

Ja sitten noita Dröna-laatikkoja myös. Meillä on niitä nytkin pari oranssia ja ovat palvelleet hyvin lelujen säilytyksessä. Olisin halunnut tuohon hyllykköön mieluummin vaaleanpunaisia Dröna-laatikoita, mutta Ikean valikoimista ei (enää?) löytynyt niitä. Varmaan siis valkoiset, jotta sopii huoneen muuhun sisustukseen - vaikka vähän epäilyttää, miten ne säilyvät puhtaina... Tai sitten yritän vielä etsiä jostain muualta vaaleanpunaiset edulliset laatikot.


Dröna-laatikko - voi kun tämän saisi vaaleanpunaisena!

Vaatekaappikin tarvitaan, mutta ei välttämättä ihan vielä. Laatikosto palvelee ainakin vielä hetken vaatesäilytyksessä, jos (tai kun) ei ehditä vielä nyt löytämään sopivaa vaatekaappia. Jotenkin lähtökohtana itsellä on se, että huone kasvaa helposti (ja ilman kalliita hankintoja) lapsen mukana; siksipä tuosta laatikostostakin saadaan vaatekaapin löytyessä paikka leluille. Toistaiseksi ei siis ole tullut vastaan sopivaa vaatekaappia, eikä tuo Ikean tarjontakaan iskenyt. Hyvistä vaatekaapeista saa siis vinkata! :)

Huoneeseen mahtuisi muutakin, mutta muuta ei ainakaan tässä vaiheessa ole vielä ostoslistalla. Ihan hyväkin minusta vielä jättää vähän tilaa, niin saa tarvittaessa sitten mahdutettua huoneeseen muutakin tarpeellista.

Muu sisustus



Olemassa olevat huonekalut (nojatuolia lukuunottamatta) ovat valkoisia ja myös Ikean hylly tulee olemaan valkoinen vaaleanpunaisin kaapein. Siksi muu sisustus tulee myös myötäilemään tätä värimaailmaa.

Yhden seinän ajattelin maalata (tai siis mies maalaa!) vaaleanpunaiseksi. Mennään lauantaina rautakauppaan etsimään oikeaa värisävyä, niin pääsee mies maalaushommiin. Seinä maalataan siis nyt aluksi ihan vaan vaaleanpunaiseksi. Sitten neidin kasvaessa siihen voisi harkita jotain seinämaalausta tai seinätarroja hänen mielenkiintonsa kohteiden mukaisesti. Toistaiseksi yksivärinen seinä riittänee vallan mainiosti.

Muun sisustuksen osalta löytämättä on vielä täydellinen matto ja verhot. Lamppuna kelpaa huoneesta nyt löytyvä pallovalaisin, jos ei kivempaa löydy kohtuuedullisesti.

Matoksi kelpaisi joku ihan perus yksivärinenkin vaaleanpunainen matto, mutta ei ole toistaiseksi osunut silmään. Verhoksi ajattelin alunperin kappaa, mutta se olisi hankalahko saada kyseisen huoneen verhotankoon. Roikkuvissa verhoissa on ongelmana se, että Meea tykkää (ainakin vielä) repiä niitä - itse asiassa tälläkin hetkellä kyseisen huoneen toinen verho on irti kolmesta nipsusta pikkuneidin käsittelyn jäljiltä.

Niin ja sitten seinille vähän sisustustauluja. Itse ajattelin askarrella yhden - kunhan vaan saisin kehykset hankittua. Siitäkin varmaan sitten tarinaa blogissa, kunhan ehdin tähän paneutua. Lisäksi löysin netistä ihanan sisustustauluja tekevän firman, jolta aion tilata taulun tai useamman.

Mutta tästä se alkaa pikkuhiljaa muotoutua. Toivottavasti meillä on ennen huhtikuun loppua huone valmiina! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!