sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Höyryjunan kyydissä!

Tänään kerättiin uusia kokemuksia, kun päästiin koko perheen voimin höyryjunan kyytiin!

Paikallisilla markkinoilla sunnuntain vetonaulana oli nimittäin perinteikäs höyryjuna. Museojuna saapui asemalle markkinaväkeä ajeluttamaan ja me hypättiin jo heti ensimmäiseen kyytiin.



Höyryveturi itsessään oli perheemme nuorimmaisen mielestä hieman pelottava. Ymmärtäähän sen, kun ei ole vielä ehtinyt edes tavallisia junia juurikaan nähdä. Viime kesänä Meea on ollut junan kyydissä pienen matkan Korkeasaaren reissulla - mutta silloinkin unessa rattaissa. :D

Höyryveturin pillin vihellys pelästytti sen verran, että Meea ei meinannut ensin millään haluta junan kyytiin. Monta minuuttia junassa kului "haluan pois täältä" -huutojen ja itkun siivittämänä, mutta naapurintytön rusinoiden ja junan esittelylehtiseen keskittymisen voimin pahin pelko saatiin laannutettua. Ja istuimmekin sitten junassa ennen sen lähtöä kauemmin kuin itse reissussa - eli ainakin kokemusta junassa istumisesta saatiin. :)

Varsinainen matka ei onneksi enää itkettänytkään - vaikkei neiti kyllä halunnutkaan katsella maisemia ikkunan vierestä, vaan penkkirivin toisesta päästä. Maisemat itsessään olivat kyllä hyvät tuolla pienellä reissullamme; etenkin sillalla, kun järvi siinsi molemmin puolin!

Junasta poistuttuamme käytiin vielä ihastelemassa veturia - Meean toiveesta tosin vähän etäämpää. Veturin kyydissäkin olisi päässyt käymään, mutta ei Meea halunnut. Uskaltautui kuitenkin vilkuttamaan seuraavalle reissulleen lähteneelle ohimenneelle junalle ja kotonakin on vielä junasta puhuttu.

Jännä uusi kokemus ja ihana vanha juna. Näiden kuvien tunnelmiin tullaan palaamaan varmaan vielä monesti! :)





Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

2 kommenttia:

  1. Ihana kokemus varmasti! Ja eihän se ihme ole vaikka alkuun vähän hirvittää kun moista ääntää pitää. Muistelen että meillä isompi lapsi pelkäsi aikanaan linja-auton kyytiin menemistä. Siis siinä kohtaa kun linja-auto kurvasi pysåkille ja jarrut pihisivät. Mutta alkuhämmennyksen jälkeen kyyti olikin mitä mainioin :)

    Saako udella että onko teillä toiveissa kasvattaa perhettä vielä useammalla lapsella?

    Tunnutte ihanilta vanhemmilta! Mukavaa kesän jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bussissa on oltu muutamaan kertaan ja se ei ole pelottanut - tää juna piti vähän enemmän ääntä. :)

      Ei ainakaan toistaiseksi ole toista lasta tulossa, tässä yhdessä on vielä tarpeeksi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!