tiistai 11. elokuuta 2015

Meidän soseshow: vinkit vauvan soseiden tekoon

Olen alusta asti tehnyt Meealle soseet itse. Valinta oli itselle selvä ja taustasta enemmän täällä.

Pikkuhiljaa tämä meidän sihtikurkku suostuu siirtymään ns. kunnon ruokaan; nyt vedellään jo esimerkiksi makaronilaatikko ilman muussaamista! Kasvissosetta löytyy edelleen pakastimesta ja kasvissosekeitto varmaan kuuluu lempiruokiin vielä pitkään.

Soseshow alkaa kuitenkin pikkuhiljaa hiljentyä - onhan sitä pyöritetty jo kohta vuosi. Koska kokemusta soseiden tekemisestä löytyy, ajattelinkin antaa omat vinkkini aiheeseen!

Kasvikset ja lihan tein siis aina 100-prosenttisesti itse soseeksi. Viime aikoina niitä toki syötiin muussakin muodossa, mutta soseet olivat aina omia, ei kaupan (paria testilusikallista lukuunottamatta). Välipalojen osalta tein aluksi soseet itse, sitten siirryttiin syömään sekä tuoreita hedelmiä ja marjoja että kaupan valmissoseita esim. puuron seassa. Nyt ei ole enää kaupan hedelmäsoseitakaan syöty; kaapissa kyllä vielä on muutama purkki "pahan päivän varalle".



Mitä vinkkejä antaisin soseshow:ta käynnistelevälle äidille? 

Aluksi määrät ovat tosi pieniä

Ensimmäisenä maistelupäivänä vauva syö sosetta teelusikallisen, eivätkä määrät ensimmäisten viikkojen aikana välttämättä kasva ruokalusikallista isommaksi. Ei siis kannata heti alkuun tehdä isoa satsia sosetta; pieniä maistelueriä, johon riittää mainiosti yksi kasvis/vihannes/hedelmä.

Sose säilyy jääkaapissa muutaman päivän ja pakastimessa 2-3 kuukautta. Se pari kuukauttakin hujahtaa uskomattoman nopeasti, jos pakastimesta löytyy useaa lajia sosetta.

Pakastin tehokäyttöön

Etenkin sosemäärien kasvaessa suosittelen hyödyntämään pakastinta. Meillä pakastimesta on AINA löytynyt vähintäänkin kolmen päivän annos sosetta valmiina.

Vaikka soseiden tekeminen itse onkin suhteellisen helppoa (pilko, keitä, soseuta), pääsee entistä helpommalla tekemällä isomman satsin kerralla. Etenkin siinä vaiheessa, kun sosetta kuluu pari pilttipurkillista päivässä, on mukavampi turvautua pakastimen tarjontaan kuin joka päivä kokata sosetta.

Sama homma tietysti toimii myös kiinteämmän ruuan kanssa - etenkin, jos lapsi ei vielä syö samaa ruokaa muun perheen kanssa. Isompi satsi kerralla ja pakastimeen pienissä annosrasioissa.

Päärynä, yksi suosikeista.

Yhtä lajia yhteen rasiaan - ainakin aluksi

Eri makuihin hiljalleen tottumisen ja mahdolliset allergiaoireiden vuoksi sosemaistelussa kannattaa edetä maku kerrallaan. Tästä johtuen myös soseet kannattaa tehdä/pakastaa maku kerrallaan. Ja kyllä, lapsi voi olla allergikko, vaikkei vanhemmilla olisi allergioita. Allergiaoireita on huomattavasti (!!) helpompi lähteä selvittämään, kun makuja antaa yksi kerrallaan - siltikin se allergioiden selvitysprosessi voi olla pitkä, vaikea ja hyvin mystinen.

Yhdessä erässä keitetään yhtä kasvista ja pakastetaan se omaan rasiaansa. Jääpalamuotteja käyttäessä näistä on helppo tehdä myös erilaisia makuyhdistelmiä; otetaan vaan yksi kuutio bataattia, yksi kesäkurpitsaa ja yksi possua - tadaa, ateria valmis!

Niiden mahdolliseten allergioiden iskiessä erikseen pakastaminen on fiksua myös siksi, ettei tarvitse heittää kaikkia soseita pois, jos jokin kasvis osoittautuukin allergisoivaksi. Esimerkiksi meillä porkkana aiheutti allergiaoireita vasta hetken maistelun jälkeen; kun porkkanat olivat omina jääpalakuutioinaan, eivätkä pakastettuina muiden sekaan, heitin ainoastaan ne porkkanasoseet roskiin.

Itse etenin varovasti jopa mausteiden suhteen; kun ensimmäistä kertaa tarjosin vaikkapa persiljaa, laitoin sitä vain osaan tekemästäni sosesatsista ja merkitsin nämä selkeästi pakastimeen. Ja sitten maisteltiin persiljaa samalla tapaa kuin mitä tahansa muuta uutta makua; ensimmäisellä kertaa ihan vähän, sitten määriä pikkuhiljaa lisäten viitenä peräkkäisenä päivänä - jos ei allergiaoireita, niin kyseinen maku sopinee. Kun kyseinen mauste on todettu sopivaksi (ja maistuvaksi!), sitä voi huoletta laittaa koko sosesatsiin.


Lempparimakuyhdistelmistä valmiita seoksia

Kun makuihin on totuteltu ja allergioita ei ole ilmennyt, voi lempparimakuyhdistelmistä tehdä valmiita seoksia. Meillä hittejä ovat olleet bataatti-kesäkurpitsa sekä kukkakaali-parsakaali.

Yhdistelmäsoseisiin voi laittaa mukaan myös perunaa; yksin pakastettaessa perunasoseen rakenne menee huonoksi, mutta esimerkiksi bataatin kaverina perunakin kestää pakastamista.

Itse jätin lihasoseet aina omiksi jääpalakuutioikseen. Lähinnä siksi, että tein lihasoseet eri aikaan kuin kasvissoseet. Mutta tuo lihasosekuutio oli helppo heittää mukaan soseen kuin soseen joukkoon!

Parsakaali-kesäkurpitsasose valmistumassa.

Hyvä tehosekoitin vaaditaan

Soseiden teossa ehdotonta on omistaa hyvä tehosekoitin. Ja nyt tarkoitan siis ihan kunnon monitoimikonetta.

Sauvasekoitinta olen käyttänyt muutamissa kyläpaikoissa ja se on kyllä tosi huono, etenkin isompia sosemääriä tehtäessä. Myös smoothiekone-tyyppisellä tehosekoittimella pärjää, mutta etenkin sitkeämpien lihojen soseuttaminen voi osoittautua haasteelliseksi - eikä sinne tehosekoittimeenkaan mahdu kovin isoa määrää kerralla.

Itse liputan siis täysillä kunnon monitoimikoneen puolesta. Mikäli sellaista ei ole, osta. Monitoimikoneessa mukana ovat yleensä isompi kulho sekä tehosekoitinkulho. Edellisellä teet soseet, jälkimmäisellä smoothiet. Meillä monitoimikone on ollut jo monta vuotta, mutta sitä ei ole koskaan käytetty näin paljon kuin viimeisimmän vuoden aikana. Halutessasihan monitoimikone auttaa myös pilkkomisessa ja kuutioimisessa, joten tämä on kyllä ehdoton hankinta vauvan soseshow:hun!

Myös muihin apuvälineisiin kannattanee investoida, jos ei sellaisia vielä ole. Hyvä leikkuulauta, hyvä veitsi ja hyvä kuorimaveitsi helpottavat hommaa huomattavasti. Isoja sosesatseja tehtäessä myös iso kattila nopeuttaa keittämistä.

Tämä kone on meillä ollut tehokäytössä viimeisen vuoden ajan.


Investoi silikonirasioihin

Vaikkei kyseisille silikonirasioille olisi käyttöä jatkossa, suosittelen silti investoimaan niihin. Ne ovat melkoinen vauva-arjen helpottaja - etenkin, jos aiot tehdä kaikki soseet vauvalle itse ja soseaika kestää pitkään.

Itse ostin aluksi muutamia silikonisia jääpalarasioita; meillä ei itse asiassa ollut yhtään (!!) jääpalarasiaa ja äidiltä lainaksi saamani muovinen oli tosi hankala sosekuutioiden kanssa. Silikonisista rasioista sosekuutiot on helppo saada jäädyttyään pois ja ne ovat muutenkin kätevämpiä kuin muoviset kollegansa.

Jääpalarasioiden lisäksi toinen ehdoton ostos oli silikoninen muffinssivuoka; kun annoskoot kasvavat ja jääpaloja tarvittaisiin kymmenen nälän karkoittamiseksi, on muffinssivuoka kooltaan parempi. Toki voi myös pakastaa tyhjiin Piltti-purkkeihin (jos Pilttejä syö), ja itsekin olen iiiiiisoja sosesatseja tehdessä hyödyntänyt myös näitä.

Silikoninen muffinssivuoka palvelee kuitenkin oivasti myös kiinteämpään ruokaan siirryttäessä; muffinssi on sopiva annoskoko esimerkiksi makaronilaatikolle - ja kyseinen ruoka on helppo paistaa uunissa sopiviksi annoksiksi muffinssivuuassa. Itse olen vieläpä pakastanut makaronilaatikon vuuassaan ja siitä sitten noukkinut pakastepussiin valmiita annospaloja. Helppoa kuin mikä!


Merkitse päiväys

Soseita pakastaessa päiväyksen merkitseminen on tärkeää. Lihasoseet säilyvät pakastimessa kaksi kuukautta, kasvis- ja hedelmäsoseet max kolme. Kun merkitset soseisiin valmistuspäivän, et vahingossakaan tule antaneeksi vauvalle vanhaksi mennyttä ruokaa.

Itse kaadoin aina jääpalarasiaan tai silikonivuokaan jäätyneet sosekuutiot pakastepussiin. Kirjoitin maalarinteippiin tussilla ainesosat (esim. "bataattisose" tai "bataatti-kesäkurpitsa-sipuli") sekä valmistuspäivän, ja maalarinteippi pussin kylkeen. Piltti-purkkeihin pakastettaessa samainen maalarinteippi vaan suoraan purkin kylkeen.


Kasvata pakastusannoksia syöntimäärän mukaan

Edellä oleviin kohtiinkin osin viitaten; aluksi yksi jääpalakuutiokin on liikaa - loppuvaiheessa Piltti-purkillinenkaan ei meinaa riittää.

Siksi ei ehkä olekaan järkevää panostaa liikaa yhteen vaiheeseen esimerkiksi ostamalla kymmenen jääpalarasiaa, kun käyttöikä jää sosetarkoituksessa melko vähäiseksi. Sen huomaat viimeistään siinä vaiheessa, kun sulatat pakastimesta kymmenen jääpalakuutiota yhtä ateriaa varten - silloin on järkevämpää pakastaa jo isompia annoksia.




Pakastekuutioita matkaevääksi

Lyhyille shoppailureissuille yms pakastekuutiot ovat erittäin kätevä eväs mukaan. Pakastimesta rasiaan laitetut jääpalakuutiot säilyvät kylminä sellaisenaan useita tuntia hoitolaukussa. Todennäköisesti lapsesi syö kasvissoseet lämpimänä, joten ne täytyy joka tapauksessa kahvilassa tms mikrottaa; kohmeinen tai jäinen sosekuutio sulaa mikrossa tarvittaessa aika nopeasti.

Ja jos kyseessä on tosiaan muutaman tunnin reissu, jonka aikana ei jostain syystä tullutkaan syötyä, kuutiorasian voi laittaa kotona jääkaappiin ja se on hyvä tarjoiltavaksi myöhemmin päivällä ruuaksi.


Maistata myös kaupan soseita

Jos haluat päästä helpommalla reissussa - etenkin pidemmillä matkoilla - kannattaa maistattaa lapsella myös kaupan valmiita soseita. Ihan siis siksi, että kotitekoisia soseita syövä lapsi tottuu myös kaupan soseisiin. Valmiit soseet kun maistuvat ihan erilaiselle, teollisemmalle ja kenties jopa maustetummille.

Yllä mainittu jääpalakuutio-matkaeväs toimii lyhyillä päivän reissuilla, mutta pidemmille reissuille täytyy joko kokata sose paikan päällä tai keksiä joku muu syömisratkaisu. Tällöin kaupan purkkisose voisi olla yksi hyvä vaihtoehto.

Meillähän kaupan soseista ei löytynyt kuin muutama vaihtoehto allergioiden takia, eikä kotitekoiseen soseeseen tottunut neitokainen loppujen lopuksi edes suostunut syömään muita kuin kaupan hedelmäsoseita. Siksi meillä reissaaminen oli soseaikana aina vähän hankalaa ja vaati etukäteissuunnittelua; monelta ollaan perillä, voiko ottaa mukaan pakasteruokaa menopäiväksi, milloin ehdin tekemään sosetta, montako päivää ollaan ja paljonko sosetta tarvitsee...


Puuttuuko jokin oleellinen vinkki? Miten paljon teillä on kokattu itse vauvan soseita?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

2 kommenttia:

  1. Olipas kattava postaus :) täytyy pistää talteen, vaikkei soseet meillä ihan vielä ajankohtaisia olekaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tällä vajaan vuoden kokemuksella oppi jo jonkin verran vauvan soseista - osan ihan kantapään kauttakin. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!