Eikä se sinänsä nytkään haittaa - hyvin ollaan pärjätty autottomanakin. Olen vaan monesti miettinyt, että välillä arki olisi helpompaa auton kera.
Oma autohistoria
Sain ajokortin 18-vuotiaana, jolloin olin lukiossa ja asuin vielä kotona. Vanhempien autoa sai lainaksi tarvittaessa, mutta enemmän kuljin kyydissä kuin itse ratin takana.
Opiskeluaikoina auto oli harvinaisuus. Omassa kymmenisen tytön kaveriporukassa taisi yhdellä olla oma auto. Kävellen ja pyörällä pääsi sinne minne tarvitsi. Kotiin vanhempien luokse (400 km päähän!) ja kauempana asuvien kavereiden luokse matkustin aina junalla tai bussilla.
Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä vuodesta 2006 ja koko seurusteluaikamme hänellä on ollut auto - viime vuosina oikeastaan meidän auto, mutta pääosin kuitenkin miehen käytössä.
Olemme koko seurusteluajan - kahta viimeistä vuotta lukuunottamatta - asuneet kaupungin keskustan tuntumassa. Ensin Vaasassa ja sitten Jyväskylässä. Keskustaan oli max vartin kävelymatka, pyörällä vielä vähemmän. Omista työpaikoistani kauimmainen oli 7 km päässä asunnostamme; työmatkat sujuivat talvella bussilla, kesällä pyörällä.
En ole koskaan erityisemmin tykännyt autolla ajosta, joten ei sitä omaa autoa ole kaivannut tai halunnut. Eikä oikeastaan edes tarvinnut; mies on toiminut hyvänä kuskina ja pääsääntöisesti kaikkialle on kaupungissa asuessa päässyt joko kävellen tai bussilla.
Kaksi vuotta sitten muutettiin maalle, 30 km päähän kaupungista. Harkittiin tuolloin kakkosauton ostamista, mutta se jäi tekemättä. Hankintoja oli lukuisia ilman autoakin, enkä itse tosiaan ole mikään huippukuski - tai ylipäätään edes tykkää ajaa autolla. Kun saatiin työajatkin soviteltua niin, että päästään kulkemaan työmatkat samalla kyydillä, ei sille kakkosautolle edes ollut tarvetta.
Äitiyslomalla tarvetta autolle?
Nyt äitiyslomalla ja hoitovapaalla ollessa on ehkä ihan vähän alkanut kaipaamaan omaa autoa. Hyvin me pärjätään ilmankin, mutta auto ja autolla matkustaminen helpottaisi arkea kummasti. Ja jotenkin tuntuu, että kaikilla muilla kotiäideillä on auto - paitsi minulla.
Nykyisellään siis ollaan Meean kanssa päivät kotona ilman autoa, miehen ollessa töissä autolla. Eikä oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa. Bussillakin meiltä pääsee toki kaupunkiin, mutta miehen työn luonteesta johtuen menisi vähän hankalaksi, jos hän kulkisi töihin bussilla. Ja yhden auton taloudessa muutenkin on järkevintä, että auto on työssäkäyvän käytössä.
Keskustaan on meiltä n. 1,5 km; jos sinne haluan mennä Meean kanssa päivällä, on ainoa mahdollisuus kävellä rattaiden kanssa puolisen tuntia. Busseja ei tätä väliä kulje, joten neuvolaan, kerhoihin tai kauppaan on talsittava jalkaisin - keleistä riippumatta.
 |
| Rattaat kulkevat kelistä riippumatta. |
Suunnittelin ostavani polkupyörään lastenistuimen tulevaa kesää varten, mutta saa nähdä kannattaako se; matkalla on sen verran ylämäkiä (kumpaankin suuntaan!), että välillä meinaa kunto loppua kesken jo rattaita työntäessä - en varmaan jaksaisi pyörällä 11 kg puntti selässä fillaroida yhtäkään mäkeä ylös.
Lähimpään kaupunkiin on meiltä n. 30 km. Päiväsaikaan päästään sinne vain ja ainoastaan bussilla - joita kulkee parin tunnin välein. Bussipysäkille on puolisen kilometriä, joka luonnollisesti täytyy kävellä rattaiden kanssa. Jonkin verran on bussilla kuljettu, mutta suhteellisen vähän kuitenkin. Isommat shoppailureissut pyritään ajoittamaan viikonloppuihin, jolloin päästään kauppoihin koko perhe - autolla.
 |
| Ensimmäistä kertaa bussissa, Meea taisi olla suunnilleen puolivuotias. |
Ja onhan se bussilla matkustaminen välillä hankalaa. Esimerkiksi pari viikkoa sitten kävin keskustelemassa töihinpaluustani: Lähdin kotoa minuutilleen oikeaan aikaan, jotta ehditään bussiin - seuraava kun menisi vasta tunnin päästä. Työnsin rattaat kaatosateessa pysäkille, taiteilin itseni, pikkuneidin, hoitolaukun ja sateenvarjon bussiin sisälle (kuski onneksi hoiti rattaat tavaratilaan). Istuin matkan ahtaasti neiti sylissäni, häntä koko matkan viihdyttäen. Perillä kuski nosti rattaat kyydistä keskelle katua, jossa sitten - edelleen kaatosateessa - yritin saada neidin äkkiä rattaisiin ja sadesuojan paikalleen. Vasta sitten pystyin avaamaan oman sateenvarjoni omaksi suojakseni. Tämän jälkeen vielä työnsin kaatosateessa rattaita puolisen kilometriä työpaikalleni.
Auton kanssa oltaisiin päästy huomattavasti helpommalla - ja kastumatta!
Autottomana edelleen
Luulen, että autottomuudessa suurin ongelma on tämä maaseudulla asuminen. Kaupungissa päästäisiin ilman autoa helpommin eri paikkoihin, eivätkä välimatkatkaan (ehkä) olisi niin pitkiä. Eikä bussissakaan tarvitsisi istua niin pitkiä aikoja.
Hyvin ollaan kuitenkin selvitty ja aika paljon on tullut vaunuiltua jo ihan sen autottomuuden takia. Eli hyöty- tai pakkoliikuntaa on kyllä autottomuuden takia tullut.
Mutta ehkä tosiaan auton kanssa en jättäisi kerhoa väliin räntäsateen takia ja kaupungissakin tulisi käytyä shoppailemassa ja muuten vaan hengailemassa vielä useammin.
No, nyt kesän kolkutellessa ovelle autottomuuskaan ei tunnu niin pahalle. Paitsi ehkä niinä sateisina päivinä.
Onko auto välttämätön varuste kotiäidille maaseudulla? Miten ilman sitä pärjää?
Meille auto oli aivan välttämätön kun suunnittelimme maalle muuttoa ja odotin Islaa samalla niin ehdoton kriteeri maalle muutossa oli auto minulla, ihan sama mikä kunhan se on auto. Meiltä tosin läminpään kauppaankin on jo sen 13km ja saman verran kerhoihin tms. joten jos yhtään mihinkään halutaan liikkua, on meillä oltava auto. Lisäksi se on välttämätön jo vanhemman tytönkin menojen vuoksi, on harrastuksia ja kouluun tutustumisia jne. joihin pitää mennä myös tytönkin joten emme pysty kelillä kuin kelillä hänen kanssaan esim. koululle yli 3km polkemaan tai kävelemään.
VastaaPoistaKyllähän ilmankin pärjäisi mutta silloin pitäisi asennoitua siihen, ettei mihinkään liikuta arkisin päiväsaikaan ennen viittä. Tuossa tapauksessa tuskin olisimme tosin maalle muuttaneet, asuimme itsekkin ennen Jyväskylän ydinkeskustan tuntumassa jossa en autoillut itse oikeastaan ollenkaan ja autolla ajo oli minullekkin suuri pelko ja inhotus, tänne muutettaessa hermoilin ja pelkästin pitkään auton rattiin menoa ja vielä talvisaikaankin mutta ajamalla olen pelkoni voittanut ja nyt uskallan jo lähteä vaikka Helsinkiinkin ajelemaan ilman, että pelkään ja jännitän viikon maha kuralla ajoa. :)
Meillä tää asuinpaikka on vissiin just vähän siinä rajalla; periaatteessa ei tarvitse autoa, kun kauppaan ei oo NIIN pitkä matka ja bussilla pääsee kaupunkiin. Että auto ois ihan kiva, mutta ei välttämätön - siksi se kakkosauto on ainakin vielä jäänyt hankkimatta. Mutta tosiaan sit kun tulee aika viedä lasta harrastuksiin jne, niin voi tulla toinenkin auto pakolliseksi.
PoistaKuten sanottu, hyvin me on pärjätty tää vuosi kotoilua ilman autoakin - auton kanssa oisi vaan ollut helpompaa. :)
Kuulostaa kyllä tutulta tuo autoinhotus - hyvä kuulla, että siitä voi päästä yli. :D Itsellä on aina sellaisia kausia "Nyt mä alan ajamaan enemmän" ja sitten oon reissuillakin ratin takana enemmän. Mutta ne menee sitten tosi nopeasti ohi. :) Meillä oli ennen automaattivaihteinen auto ja sillä ajaminen olikin tosi helppoa - nyt meinaa olla vaikeaa tuo autoilu senkin takia, kun on unohtanut miten kytkintä käytetään. :)